Hard times @ Ubud

8.päivä. Yöllä nousi vielä lämpö ja mietittiin, että jos vielä tulee siitä nousemaan, niin sitten käyn lääkärissä. Kuitenkin yleisvointi ollut hyvä, niin turha siellä on heti käydä. Tänä päivänä meillä oli siirtyminen Ubudissa uuteen paikkaan, jonka myöskin varasin airbnb:n kautta. Aamu meni pakatessa ja kahdeltatoista sitten lähdimme kohti de’dalam villaa (jonka nimen sain tietää vasta kun taksikuski soitti sinne, joskus majoittajat tuntuvat pihtaavan yrityksensä nimeä). Huvila sijaitsee n. 300 metriä monkey forest Roadin alusta eteläisellä puolella Ubudia eli melko keskustassa. Riittävän lähellä, että pystyy kävelemään, mutta riittävän kaukana, ettei kaupungin meteli kuulu enää häiritsevästi alakerran avokeittiöön. Hetken jouduimme odottamaan uima-altailla, kun en ollut huomannut kysyä, että onnistuuko aikaisempi check-in.

Ensivaikutelma hotellista oli ihan hyvä vaikkakin viereinen huvila olikin vielä rakenteilla. Toisaalta parempi näin, niin ei ole niin paljon naapureita. Ubud tuntuu itselle hirveän tiheään asutulta lähiöltä, jossa talot ovat toistensa vieressä. Ehkä mitä enemmän pistäisi rahaa, niin saisi enemmän eksklusiivisempia kämppiä eikä tarvisi katsella naapureita heti ikkunan vieressä. Alkufiilikset Ubudista ovat kyllä enemmänkin negatiiviset, kun tätä ollaan markkinoitu, niin rankasti rauhallisuuden tyyssijaksi ja vähän hippimestaksi. Paikan päällä kuitenkin korostuu shoppailu ja likaisuus. Kadut ovat huonossa kunnossa ja kävellessä saa varoa, ettei tipu ulosteille haiseviin avoimiin viemäriin, joiden kansista jotkut ovat rikki, heiluvia tai kokonaan puuttuvia. No tästä vaan voidaan nousta ylöspäin. Ensimmäinen ilta menee vain kierrellessä lähipiiriä ja tutustuessa paikkoihin.

9.päivä. Eilen päätimme, että menemme seuraavana päivänä katsomaan apinoita monkey forest temppelille, vaikka olin alunperin lukenut, ettei sinne ehkä kannata mennä. Onhan ne apinat lutusia… Tai no ainakin kun saapuu ja näkee ensimmäisen kaukaa. Villieläimiähän ne ovat ja tuolla ne ovat oppineet varastelemaan, kiipeilemään ihmisten päälle ja olemaan täysin pelkäämättä ihmisiä. Paikalla ihmiset yrittävät ottaa selfietä apinan kanssa ja apinat juoksentelevat yrittäen varastaa aina jotakin. Samalla tietenkin tapellen reviiristä. Eipä ollut kovinkaan kiva kokemus lapsille, harmittavaa kyllä, koska niitä oli niin paljon ja monessa kohtaa tilanne oli liian kaaosmainen. Ensimmäisenä iltana nähdyt pari porttien luona olisi ollut aivan riittävä eikä olisi tarvinnut maksaa sisäänpääsymaksua.

Tästä me sitten jatkettiin kohti pohjoista eli syvemmälle ubudin kauppakaduille. Vähän jouduttiin miettimään sopivaa ruokapaikkaa, kun lapset alkoivat kovasti väsähtää. Onneksi ruoka(ranskalaiset, jos sitä nyt ruuaksi voi sanoa) sentään maistui ja varsinkin oli mukavaa miten vanhempi sai huomiota tarjoilijoilta. Sitten loppuilta meni uidessa altailla.

10.päivä. Tämä päivä oli sellainen tehdään yleisiä asioita päivä ja hoidimme pyykkiä, ostimme sim-kortin, varasimme hotellin Lovinaan viikoksi sekä seuraavalle päivälle pyöräilyn. Illalla puoliso lähti kaupungille kiertelemään kauppoja ja katuja minun jäädessä hotellille lapsia hoitamaan. Pitäisi useammin muistaa näin pariskuntana antaa toiselle aikaa käydä omilla asioilla, kun loppujen lopuksi lapsien kanssa matkustaminen on hivenen rajoittavaa lievästi sanottuna. Tästä lisää myöhemmin.

11. Päivä. Viimeinen kokonainen päivä Ubudissa. Olimme tosiaan varanneet koko päivän alamäkipyöräilyn Bali breeze toursilta, kun olimme saaneet varmistuksen, että heillä on lastenistuimellisia pyöriä. Päivä alkoi sillä, että ne hakivat meidät hotellilta ja jatkoimme hakemaan vielä muut pyöräilijät.

Tämän jälkeen matkustimme ylämäkeen bussilla pysähtyen matkalla kahviplantaasilla ja ottamaan kuvia riisipelloista. Luwak-kahviplantaasi eli sivettikissojen kakkakahvi oli ehkä sellainen paikka mitä ei olisi tarvinnut käydä katsomassa. Sivettikissat olivat siellä virikkeettömissä häkissä odottamassa, että saisivat syödä kahvipapuja, jonka jälkeen ne maistuisivat paremmalle, kunhan ne pesee. Ja vertaillessa hajuttomaan kahviin tuoksuun, niin tämä tuoksuu ihan normaalille kahville. Tästä siis huomasi kuinka ylivertainen tämä kahvi on. En ole kahvin juoja muutenkaan, joten en maistanut ylihintaista kahvikupposta.

Täältä jatkettiin sitten syömään tulivuoren lähistölle. Ei siis Agung vuoren, joka on nyt aktivoitunut lisää vaan Batur vuoren lähistölle aamupalalle klo 11, josta lähtisimme hetken kuluttua valumaan alaspäin pyörien selässä. Pyöräily kesti kokonaisuudessaan 2,5h kahdella tiukalla ylämäkiosuudella. Matkan aikana näki paikallisia kyliä, riisipeltoja, viidakkoja, temppeleitä ja muita, mutta aivan liian vauhdikkaasti. Kahdesti pysähdyttiin kertomaan riisipelloista ja uskonnoista, mutta muuten olisi kyllä halunnut vähän rauhallisemman vauhdin ja vaikka sitten vähän tasaisempaa tietä ettei koko ajan vaan tultaisi alaspäin. Ei tuossa oikein ehtinyt kunnolla keskittymään maisemiin. Sitten lopuksi saavuttiin vielä syömään tapahtuman järjestäjän kotiin buffet lounas. 60e köyhempänä jäi vähän pettynyt olo tästä koko päivän aktiviteetista, joka ei kestänyt kuin lyhyen rypistyksen.

Tänä iltana oli minun iltani lähteä kaupungille ja päätin mennä katsomaan elokuvia paikalliseen elokuvateatteriin. Elokuvateatteri cinema paradiso oli hauska ravintolan ja elokuvateatterin yhdistelmä, jonka elokuvalipusta sai vielä hyvitystä ruokiin ja juomiin elokuvien ajaksi. Sisäänmaksu oli 50k rupiaa eli 3e ja sen sai kokonaisuudessaan takaisin ruuissa. Hinnat olivat kyllä normaalia kalliimpia, mutta kuitenkin ihan kiva idea. Ruoka oli pitkälti vegaanista ja laadukkaasti valmisteltua. Nyt kun saavuin takaisin klo 19.00 paikallista aikaa pimeän saavuttua puoli tuntia aikaisemmin, niin lapset ja aikuiset olivatkin jo kaikki nukkumassa. Rankkaa oli vissiin kaikilla. No huomenna rantalomakohteeeseen. Se ehkä sopii paremmin lapsiperhelomailuun kuin Ubud.

Niin ja olen terve. Vanhimmalla lapsella ja puolisolla on vielä jonkinmoinen yskä, mutta toivottavasti nekin kohta parantuisi.

Rantoja, kilpikonnia ja lisää sairastelua – Bali

4. Päivä. Menimme viettämään koko päivän sindhu rannalle, josta löysimme hyvän paikan ja sopivat (kalliit, en vielä osaa tingata) rantatuolit. Päivän lämpimämmät osat menivät varjossa leikkien ja lueskellen. Iltapäivällä sitten pystyi jo menemään veteenkin lasten kanssa, kun ei ollut enää tuskaisen polttava aurinko sekä laskuvesi teki vedestä sopivan matalaa lapsille. Tämän päivän kokemusten mukaan kannattaa todellakin kokeilla pieniä grillipisteitä, missä valmistetaan erilaisia mereneläviä ja välttää isompia hienoja paikkoja. Niistä tuntuu suurella todennäköisyydellä saavan huonompilaatuista ruokaa kuin pienistä grilleistä, jotka pystyvät paremmin keskittymään omiin taitoihinsa. Aloitin myös kieliopinnot rannalla lukiessa ja vähitellen sitä koittaa opetella enemmän sanoja kuin kiitos ja anteeksi.

5.päivä. Viimeiselle pyöräilypäivälle päätimme lähteä pidemmälle tutkimaan vähän turistipaikkoja. Ensimmäiseksi pyöräilimme n. 9km upside down worldiin, joka oli oikeastaan kokoelma erilaisia lavastuksia, joissa voi ottaa hassunhauskoja kuvia, joissa maan vetovoima heittää kuperkeikkaa. Siinä rajoilla, onko hintansa arvoinen (100k aikuinen, 50k lapsi, mitä isompi porukka, niin sitä paremmat kuvat). Jos arvostaa facebook-kuvia, niin kannattaa käydä.

Tämän jälkeen pyöräiltiin samoilla suunnilla olevalle kilpikonnien suojelualueelle Seranganin saarelle. Siellä tutustuimme paikan toimintaan, joka alkaa munien hautomisesta loukkaantuneiden pelastamiseen. Kaupallisin osio toiminnassa on kasvatettujen kilpikonnien myyminen “adoptoitavaksi” ja mereen päästämiseksi. Tästä halutaan 150k rupiaa. Lapset tykkäsivät tästä hirveästi Paten päästämisestä mereen sekä kilpikonnien syöttämisestä. Ehdottomasti kannattava käynti. Paikasta jäi ihan autenttinen kuva eikä sellainen mitä joissain “pelastuspaikoissa” Aasiassa eli ainakin pikaisella vilkaisulla tuo ei vaikuttanut eläinten riistolta, mutta eipä tuon todellista vaikuttavuutta kilpikonnien suojelun kannalta pystykään arvioimaan. Eikä Patekaan varmaan ihan stressitön ollut, kun se nostetaan isosta altaasta pienehköön kuppiin ja matkustaa sylissä auton kyydissä rannalle, josta se pääsee matkoihinsa mereen. Oli tuo ainakin parempi, kuin Sanurin rannalla oleva yksilö, joka näytti täydelliseltä huijaukselta.

Sitten enää n. 10km pyöräilyä takaisin huvilalle. Pyöräily Sanurissa oli välillä tuskaisen kuumaa sekä pelottavaa ja välillä vain kuumaa. Pelottavaksi tilanteen tekee kaaosmainen liikenne, joka soljuu omalla luottamukseen perustuvalla logiikalla. Sääntöjä rakastavalle suomalaisella on tätä hivenen vaikea sisäistää, mutta eipä täällä vielä ole näkynyt yhtään kolaria. Vauhdit ovat onneksi hiljaisia (paitsi isolla nelikaistaisella, jonka vierellä piti myös joissain väleissä pyöräillä) sekä kaikki liikennettä käyttävät ovat valmistautuneita johonkin eikä ajeta vain omissa ajatuksissaan. Sanurissa pyörän tarpeellisuus on jopa hivenen kyseenalainen, koska turistipaikat sijaitsevat joko rannan läheisyydessä tai sitten kaukana isompien liikenneteiden takana ja niiden ylittäminen sekä käyttäminen matkustamiseen pyörän kanssa on hivenen hankalaa. Varsinkin näin lapsien kanssa matkustaessa.

6. Päivä. Hotelli ja lepopäivä. Lapsista on huomannut, että alkaa reissuväsymys tuntumaan ja tämän vuoksi päätimme rauhoittaa tilannetta. Itselläni meni yö plörinäksi, kun luulin että minua oli hyttynen pistänyt moneenkin paikkaan kun niin kutisi, mutta aamulla huomasi totuuden. Minulle oli tullut punaisia pisteitä ympäri kehoa, jotka sitten kutisivat. No palautettiin polkupyörät takaisin ja vietettiin rauhallinen päivä hotelli hakien ruokaa sinne. Illalla minulla sitten nousi kuume ja alkoi pähkäily, että mikähän minulla oikein on. Yöllä kuume nousi melkein 39:ään asteeseen. No päädyimme seuraavana aamuna siihen, että tämä olisi pyöräilyn aiheuttama lämpöihottuma eikä esim. Dengue johon kuuluu myös kuume ja näpyt.

7.päivä. Seuraava päivä toistaa eilistä, kun lepäilen kuumeessa ja tulipunaisena. Lapset kutsuvat minua leopardiksi, koska olen niin täplikäs. Ei mitään muuta kummallista tänään. Voimat lisääntyneet iltaa kohden. Jos se vaikka olisi ollut siinä.

Niin ja sielläkin on vissiin uutisoitu, että täällä on agung tulivuori purkautumassa. On tullut tiukkaan seurattua uutisia ja tilanne on tällä hetkellä sellainen, että 57000 ihmistä on lähtenyt karkuun ja tulivuoren purkaus on hyvin todennäköinen tapahtumaan pian. Kovasti saaren viranomaiset ovat kertoneet ettei vaikuta turismin, mutta kyllähän sen tietää, että tänne tulee melkoinen kaaos kun se tapahtuu. Toivottavasti henkilövahingoilta vältytään. Me olemme lähdössä huomenna Ubudiin. Pitää vältellä itäpuolta saaresta.

Räkää ja rähmää, mutta ei ripulia

Lentokoneen tuskallisten yön tuntien jälkeen, joissa ehkä joku nukkui ja joku ei, laskeuduimme Indonesian maan pinnalle Balin saarelle. Matka sai arvostamaan sitä, että takaisinpaluulennolla meillä on yksi yö Dohassa ja nukumme siellä hotellissa. Oli sen verran rankka lento, vaikka lapset nukkuivat edes hiukan. Lentokenttäruutinien jälkeen etsimään majoituspaikan järjestämää taksia, jota ei löydy. Tietenkin, kun ensimmäistä kertaa etukäteen otan ylihintaisen järjestetyn taksin, niin se ei saavu. No onneksi takseja on ja minä olen helpolla tuulella ja antaudun menemään ensimmäiseen taksiin ilman minkäänlaista tinkaamista. Ei vain jaksa kiinnostaa vielä. 26 tunnin matkustaminen painaa alla ja haluamme vain nopeasti huvilalle, jonka varasimme viikoksi Sanuriin airbnb:n kautta. Matkalla ensimmäinen jo nukahtaakin. Ei kestä kauan, että kaikki muutkin ovat jo päivälevolla Jet lagin voittamiseksi.

Majoituspaikka vastasi odotuksia ja ihan sopiva meidän perheen tarpeisiin, kun pienempi nukkuu seinään upotetussa lasten sängyssä ja vanhempi meidän välissä isolla sängyllä. Sitten meille on vielä oma olkkari ja sitten pieni erillinen leikkihuone. Uima-altailla on myös lasten allas ja n. 15m pitkä aikuisten allas. Hyvä valinta vaikka varmasti hinnasta olisi voinut tinkiä paikan päällä, kun nyt maksettiin 340e viikosta. Tämä huone on kuitenkin jollain ihme tavalla alivuokrattuna toisen asukkaan kautta.

Niin kuin otsikko sanoi, niin matka alkoi hyvin perinteiselle tavalla pienten lasten perheessä. Yleensä olemme hyvinkin terveitä, mutta nyt yhdellä on flunssa, yhdellä alkava silmätulehdus ja minulla vielä yskä hidastamassa matkan tekoa. Kuitenkin ensimmäiset päivät eikä kenelläkään ole turistiripulia. Pitäisiköhän hakeutua siihen Afrikan turistiripulitutkimukseen?

Ensimmäisenä päivänä aika menee ihan
Villa Jananin lähimpien paikkojen tutkimiseen ja uima-altaassa polskimiseen. Ehti sitä jo ensimmäisen kerran hivenen eksymään, vaikken sitä kenellekään myöntänyt. Ehkä joku saattoi kyllä huomata tapahtuman, kun tehdään u-käännöksiä umpikujilla. Ruokailemassa käytiin Lilla warungissa, joka oli kyllä varsin mainoa valinta ja ihan kohtuuhintainen (12€ ruuat ja juomat).

Seuraavana päivänä reviiri laajenee vähitellen ja tutkiskelemme lähiseutuja ja käymme ensimmäisen kerran rannalla. Matkalla rannalla tunnetun ja kehutun ravintolan feikkiversiossa, jonka tajusi vasta liian myöhään. Rannalla pääsee nauttimaan hiekasta, lämmöstä, kirkkaasta vedestä ja yllättävän rauhallisesta osiosta. Pelkäsin koko matkalle tuloajan, että Sanurissa ei saisi olla rauhassa, kun kaikenlaiset myyjät tulevat tarjoamaan hierontaa yms. Saimme olla koko rannalla olo ajan ihan rauhassa vastoin odotuksia. Ehkä olimme hivenen etelässä kaikkein vilkkaimpaan seutuun nähden, mutta silti olin tyytyväinen. Kävellessä taksia kyllä tarjotaan ja jotain muita reissuja, mutta ei läheskään niin paha kuin esim. Kiinan Sanyassa. Rannalta palattaessa vielä käväisy Ruotsalaista alkuperää olevassa smörgåsissa, joka oli myöskin erittäin laadukas ravintola.

Tälläisenä perheenä matkustaessa tuntuu välillä kuin olisi vuoristoradassa. Lapset ovat niin innoissaan uusista asioista, mutta sitten taas hetken päästä alkaakin kiukku ja väsy iskemään, kun ne päikkärit jäi nukkumatta tai koti-ikävä iskee kaupassa ja sitten lohdutellaan siellä. Samalla kävely on vielä rauhallisempaa ja voi arvostaa kukkia ja koristeellisia kaiverruksia tai miettiä sitä onko joillain katukoiralla omistajia. Pelätä ei ole tarvinnut täällä ja ihmiset on ystävällisiä (auttavat löytämään oikean kadun niille, jotka eksyvät). Iltaa sitten viettää rakkaan vaimon kanssa pelaten (tai kirjoitellen blogia) tai vaikka lueskellen. Eikös Balilla kuulu rauhoittua?

3. päivänä saimmekin vihdoin polkupyörät joihin saadaan lapsille istuimet. Tämä lisää meidän mahdollisuuksia aivan mahdottomasti. Ennen tätä me kierrettiin hiukan kauppoja etsiskellen jotain kivaa turistirihkamaa. Lapset saivat sitten uudet puulelut ja maailma näytti taas niin paljon kirkkaammalle. Nyt pääsi illalla vielä tutkiskelemaan rantapyörätietä pitkin. Vihdoin voin sanoa, että olen maistanut kookosvettä ja dunkin donitseja… kummatkin oli vähän pettymyksiä. Turistisin alue rannalla oli kyllä mukavan näköinen ja ajattelimme mennä sinne vielä uudelleenkin grilliruokia maistelemaan.

Matkalla kohti Balia

Siitä on melkein 7 ja puoli vuotta, kun viimeksi olin matkoillani Kiinassa (josta mahdollisesti löytyy blogi täältä syövereistä). Paljon on tapahtunut siinä ajassa. Voisi jopa sanoa, että melkeinpä elämäni suurimmat elämänmuutokset sitten aikuistumisen. En matkusta yksin vaan mukanani on upea vaimo ja itsepäinen ja rohkea 2-vuotias sekä sosiaalinen 4-vuotias lapsi. Tämä muuttaa travellauksen mallia pitkälti rauhallisemmaksi ja enemmän suunnitelmalliseksi. Ei voi enää lähteä minne haluaa ja kulkea tuulen lailla kuten aikaisemmilla reissuilla. Tästä nautin suunnattomasti viime reissulla. Mielestäni Kauko Röyhkän sanat kuvaavat matkailua hyvin; kun poistuu hotellista ensimmäistä kertaa uudessa maassa, niin tulee hämmentynyt olo. Voi mennä vasemmalle, oikealle tai suoraan. Jokainen suunta on oikea. Nyt tätä mallia ei voi täysin toteuttaa, koska täytyy miettiä lasten näkökulmasta asiat ja heidän tulevat tarpeensa. No toisaalta jos pääsisikin lasten mukana heidän näkökulmaansa ja pystyisi menemään täysin tutkimaan uutta maailmaa. No se nähdään.

Olemme tosiaan menossa reiluksi kuukaudeksi Balille ja aloitamme viikolla Sanurissa. Miksikö Balille? No siksi, kun kaikki muutkin menee… No enemmän lasten takia haluttiin sellaiseen maahan missä ei ole malariaa, kohtalainen kustannusrakenne ja mielellään Kaakkois-Aasiaan. Tällä kertaa päädyttiin Baliin. 400€ maksaneet liput auttoivat päätöksen teossa. Eipä lentofirmat enää paljoa tuossa tienaa, kun lippujen kuitissa lukee, että 360€ menee veroihin ja lentokenttämaksuihin.

Matkamme alkoi jo sunnuntaina, kun lähdimme kotoamme pohjoisesta alas kohti pääkaupunkiamme aina pysähtyen sukuloimassa ja vähän rauhoittamassa matkan tekoa. Maanantaina käynkin jo hakemassa lääkäriltä antibiootin yskään, joka on vaivannut pidempään ja muuttunut bakteeritulehdukseksi. Tämä on osaltaan hankaloittanut valmistautumista, kun yöt ja aamut yskii keuhkot pihalle. No ei voi mitään. Tiistaina lähti lento Dohaan kuljettaen mukanaan neljä väsähtänyttä perheenjäsentä ja n. 60kg tavaraa, joista 30kg oli minun rinkassani. Kuka vielä sanoi, ettei lämpimissä maissa tarvita tavaraa. Ensimmäinen lento Dohaan meni oikeastaan todella hyvin verrattuna siihen mitä se olisi voinut olla. Toiselle lennolle päästyä odotettiinkin jo päivällisruokaa/iltapalaa. Sen jälkeen lapset nukkumaan meidän välissä oleville penkeille ja itse reunapaikoille. Yllättävää kyllä he jopa nukkuvat. Samalla kuitenkin ajattelen, että ehkä se paluumatkan yksi ylimääräinen yö Dohassa helpottaa kummasti lapsiperheenä matkustamista. Minä sitten kukun pystyssä yskien ja kirjoittaen tätä aloitusta.