Kutan naapurissa Jimbaranilla

21. Päivä. Päätimme viettää hotellin läheisyydessä tämän päivän, kun oli hivenen huonot kelit ja ehkä tässä hiukan reissuväsymys alkaa tuntua jokaisessa. Varasimme aamulla Jimbaraniin kolmeksi yöksi hotellin, jonne lähdemme seuraavana päivänä. Mietimme sitten haluammeko olla siinä pidempään, kun näemme paikan, sillä se oli halpa. Olohuoneellinen bungalow rannan lähellä hivenen yli 20e per yö, joka on kummallisen halpa. Päivä sujui lähimaastossa syöden ja oleskellen.

Medewi on paikkana myös paljon sateisempi kuin muut paikat missä olemme olleet. Täällä satoi joka ilta ja jonain päivinä vielä hiukan enemmänkin. Varmaan kukkuloiden läheisyys aiheuttaa sateen kerääntymisen rannalle. Ubudissakin oli pilvisempää, mutta sateita siellä ei tullut kuin öisin. Rantakohteissa on muuten ollut aurinkoista. Kävin iltapäivällä hakemassa ruokaa ja sain kunnon kaatosateen päälleni. Onneksi tavarat sai suojattua siten, että säilyivät ehjänä.

22. Päivä. Lähtö kohti Jimbarania ja Puri royan villaa. Rantatie Denpasariin ja siitä Jimbaranin alueelle on harvinaisen jumissa oleva tie, koska siinä kulkee myös rekkoja, jotka eivät jaksa kulkea tien ylämäkiä. Näiden takia tulee pitkiä jonoja ja vauhti vaihtelee 15-60 välillä.

Kun pääsemme hotellille, niin toteamme paikan olevan sitä mitä lupaa. Nahistunut budjettihotelli, jolla on hyvä paikka. Paikkaa kuvasti hyvin palvelualttius, kun pyysimme lisäpyyhkeitä että saisimme jokaiselle oman pyyhkeen, niin vastaukseksi saimme naurahduksen kanssa maybe tomorrow… Sisältä paikka oli suoraan 70-luvulta ja paikat repsotti vähän joka puolelta. Kuitenkin paikka oli puhdas eikä näkynyt mitään liskoja inhottavampaa. Näitä näkyy kyllä melkein joka puolella ensimmäisen kerroksen kohteissa. Paikasta oli kuitenkin 100 metriä rantaan ja pari sataa metriä Jimbaranin kuuluisille kalaravintoloille. (Näitä kalaravintoloita on siis kolmessa alueessa Jimbaranilla ja tämä oli niistä keskimmäinen). Ranta oli puhdas, mutta heti rannan tuntumassa oli melko suuret aallot, jonka vuoksi ei oikein sovi ihan pienien lasten uimapaikaksi.

Päätimme lähteä syömään rannalle, mutta onnistuimme menemään seudun todennäköisesti kalleimpaan paikkaan. Toisaalta kun sitä ympäristöä katsoi, niin eipä se hintavuus olisi pitänyt tulla yllätyksenä. Virheettömät ruohobungalowit muutaman kymmenen metrin päästä rannasta, jossa pitkät rivit aurinkotuoleja sekä kankain peiteltyjä tuplaleveitä daybedejä ja todella iso uima-allas resortin keskellä. Lähdimme siitä etsimään vähän halvempaa ravintolaa ja kiertelyjen jälkeen palasimme melkeinpä hotellimme viereen, jossa olikin ollut pari hyvää vaihtoehtoa ihan lähellä. Ensimmäisenä testasimme open housen- länsimaalaisen ravintolan mikä oli ihan ok kokonaisuus. Ei mitään maata räjäyttävää. Loppuilta menikin uima-altailla totuttelemassa uuteen paikkaan.

23. Päivä. Tänään päätettiin mennä lounaalle Lia cafe-kalaravintolaan, jonne oli juuri saapunut päivän tuoreet kalat kello yhteentoista mennessä. Kilon painava kokonainen punainen napsija maksoi 140k eli 9e sisältäen riisit yms. Kuitenkin maultaan heikko kokonaisuus ja jäi vähän harmittamaan ettei se päässyt sinne tasolle mitä olin ajatellut. Varmaan hankaloitti ruuan valmistamista, kun pyysin ilman chiliä, koska lapset eivät siitä tykkää. Sitten se tuli ihan vain grillattuna. Olikohan siinä edes suolaa käytetty?

Tämän jälkeen lähdimme Kutalle beachwalk ostoskeskukseen katselemaan länsimaalaisia. Myynnissä olevat tavarat olivat pitkälti samaa mitä suomalaisissa ostoskeskuksissa ja hintataso suurinpiirtein eurooppalaista tasoa. Kallista siis paikalliseen tasoon verrattuna. Tuon lyhyen vierailun jälkeen Kutasta jäi kyllä varsin shoppailukeskeinen kuva. Joka paikka täynnä kauppoja ja isoja ostoskeskuksia. Sitten ravintoloita ja majoituspaikkoja, että jaksetaan shoppailla. Kyllähän sitä tavaraa sitten meillekin tarttui käsiin, kun eihän sitä ilmankaan pärjää… Illalla vanhemmalle lapselle nousi kuume, mutta ei oikein mitään muuta oiretta.

24. Päivä. Aamupäivä levättiin hotellilla, mutta onneksi kuumetta ei enää tullut. Varasimme myös viimeiset 4 päivää Kila Infinity8 hotelliin Jimbaranilla, joka on vähän parempi hotelli kuin nykyinen. Lapsen ollessa hyvävointinen, niin lähdimme illalla vielä käymään syömässä Legianilla mahtavat ja halvat hampparit Fat Tony’s ravintolassa, josta jatkoimme hetkeksi Bali galeria- ostoskeskukseen, jonne minä jäisin vielä katsomaan elokuvaa. Ostoskeskus olikin selvästi enemmän rikkaammalle paikalliselle suunnattu kuin Kutan ostoskeskus. Pikaisella vilkaisulla täällä oli paljon enemmän kiinnostavaa kuin Kutan beachwalkilla ja päätämme, että tulemme vielä paremmalla ajalla myöhemmin. Lapsillekin oli oma pieni pelihalli.

25. Päivä. Siirtyminen infinityyn, jossa meitä odottaa melko hieno sviitti, jossa lapsillekin on omat pedit. Ei tämä pahanhintainen ollut, kun reilu 50e maksaa yöltä, mutta sijainnissa kyllä hävitään muille. Tässä ei ole oikeastaan mitään muuta matkailupalveluja ympäristössä. Hotellista löytyy kuitenkin kattouima-allas ja Jimbaranilla joutuu kuitenkin käyttämään taksia liikkumiseen, niin ei sillä niin ole väliä. Iso ongelma Balilla on ollut se, että hirveän huonosti löytyy halvalla huoneita missä olisi omia sänkyjä lapsille.

Hotellista tuli kyllä hyvä tunne ja tänne on hyvä lopettaa lomailu. Vähän luksusta loppuun, niin jää parempi muistikuva kokonaisuudesta. Hotellin ravintolakin on ihan hyvä, vaikka annokset ovat mallia mäkkärin kautta kotiin eli pieniä.

Nuoruuden lähteillä Medewissä

17.päivä. Perjantaina vietimme rauhallisempaa päivää hotelli ja sen lähimaastossa. Hotellin tarjoamalla taksilla oli mukava mennä aina lähiravintolaan eikä tarvitse miettiä tuleeko ihan ryöstetyksi hinnoittelussa. Ensiksi käytiin japanilainen seyo testaamassa, mutta tämä oli pettymys vaikka monessa paikassa oli ennen kehuttukin. Kuitenkin jälkkärit käytiin syömässä global village kafessa, josta tulikin tämän reissun jälkeen vakiopaikka. Hyvät runsaat ruuat, kohtuulliset hinnat sekä taustalla on vielä hyväntekeväisyystoimintaa. Kerrassaan mainio mesta. Ehdottomasti kaikille, jotka käyvät Lovinassa. Illalla kävimme vielä uudestaan samassa paikassa. Illalla lasten nukkumaanmenon jälkeen me mietimme, että minne seuraavaksi, mutta eipä päästy vielä yhteisymmärrykseen. No kaksi yötä jäljellä…

18.päivä. Aamupalan jälkeen kävimme uimassa Lovinan vesissä ja vuokrasimme samalla stand up paddle-laudan hotellista. Oli ihan hauska päästä kokeilemaan lautaa ja yllättävän pitkälle sillä pääsi menemään merelle. Onneksi Lovinan vedet ovat kohtalaisen rauhalliset sekä lauta taisi olla suunniteltu aloittelijoille, kun se oli niin helppo. Lasten kanssa sitä pystyi käyttämään kajakkina, jossa lapset istuivat edessä ja itse pystyi istumaan heidän takanaan soutaen. Kokemus se tämäkin. Päivä jatkui rauhallisesti oleskellen ja uiden omassa altaassa. Mukavaa, kun huomaa että myös lapset tottuvat ja hiukan rentoutuvat enemmän matkan jatkuessa. Illalla teemme päätöksen minne menemme, vaikkemme ihan varmoja olekaan paikasta. Lähdemme seuraavana päivänä Medewiin surffirannoille.

19.päivä. Tänä päivänä otimme taksin kohti Medewiä ja Medewi Bay retreattiä. Aamulla olimme huomanneet ettei kyseinen paikka ole ihan paikallisen rannan lähellä vaan aika paljon kauempana. No onneksi tänne oli varattu vain 3 yötä. Alunperin olimme puhuneet saman taksikuskin kanssa, jolla kävimme Pemuteranissa, että haluaisimme kulkea läntisen rannikkotien kautta sinne, koska matka Lovinaan vuorien kautta oli niin hankala. Lopulta kuitenkin mennä taas vuorten läpi, kun Medewiin oli niin paljon lyhyempi matka näiden kautta.

Lovinasta jäi positiivinen kuva, mutta suurimmaksi osaksi hyvän hotellin vuoksi. Homma toimi hyvin lasten kanssa ja oli juuri sitä mitä tarvittiin. Rantahotelli, jossa oli sujuvaa oleskella. Lovina itsessään oli vähän kaksipiippuinen paikka. Olisimme halunneet Amediin, mutta se on liian lähellä Agungia, niin sinne ei voinut mennä. Pemuteranista järkevän hintaisen ja lapsiperheelle sopivan majoituksen löytäminen tuntui hankalalta. Paikkana kylä on aika hiljainen eikä turistirihkamaa myyviä rantamyyjiä joutunut hätistelemään pois kuin yhden ravintolan edestä. Muut uskoivat hyvin, jos ei heidän palveluitaan halunnut. Kuitenkin paikan ristiriitaisuus hämmentää, kun rannalla on melkein täydellinen viiva niiden likaisten ja puhtaiden osioiden välillä. Hotellit puhdistavat omat osionsa, mutta muuten rannasta löytyy kaikenlaista moskaa pulloista vauvan vaippoihin. Luulisi paikallisten päättäjien ymmärtävän, että länsimaalaiselle puhtaus on erittäin merkittävä asia ja roskainen ranta tarkoittaa heikentyvää turismivirtaa. Ei varmaan olisi suuri kustannus, jos panostaisi pariin siivojaan kävelemään ympäri rantaa ja suurimpia tienvarsia. Työntekijäkustannukset eivät vissiinkään ole mitenkään suuria, kun pienyritys täällä pitää sisällään viisi työntekijää ilman yhtäkään asiakasta.

Matka Medewiin sujui yllättävän hyvin vain vähäisellä pahoinvoinnilla. Matkalla pysähdyttiin paikallisella nähtävyydellä, puulla jonka läpi meni tie. Tässä heti pysähtymisen jälkeen tullaan pyytämään lahjoitusta vaikka en kyllä tiedä mille. Ei vissiin olla kehdattu laittaa tielle puomia ja pyytää hintaa ajamisesta. Meille tämä oli suurimmaksi osaksi välipysähdys paikka, kun kuskikin jo halusi kahvia ja jätin kyllä antamatta tällä kertaa. Suurin osa oli maksanut.

Hotellista tuli heti mieleen sellainen Aurinkomatkojen lomahotelli ja tämä vahvistui, kun oli viettänyt aikaa ja huomannut paikan nuorentavan vaikutuksen, sillä täällä me saimme olla kaikkein nuorin pariskunta. Harvinaista enää nykyisin, kun kolmenkympin kriisi lähenee. Paikka oli myös kallis ja täällä on korkein “vero”, joka lisätään listahintojen päälle. Aikaisemmin se on vaihdellut 5-15%:ssa, niin täällä se on jo 21%. Aika nopeasti nousee ruokailun hinta vieläkin kalliimmaksi. No illalla kaikki nukahtivat sänkyyn aikaisin oli paikka kallis tai ei. Positiivisin puoli tässä paikassa on maakuntamatkailun fiilis, kun takaterassilla takaisin katseli lehmä. Suorastaan katastrofi taas on se, ettei meidän huoneeseen tule wifiä…

20. Päivä. Aamu valkenee vähitellen taas uuden paikan kiukuttelun myötä. Tämä on tullut vielä jokaisessa uudessa paikassa ensimmäisen yön jälkeen. Kaikki vielä jännittää ja se sitten purkaantuu vanhemman lapsen kiukutteluna. Onneksi aina nämäkin helpottavat vähitellen ja nyt se hälvenee taas nopeammin. Aamu sujuu hotellin uima-altaassa, jonka jälkeen lähdemme kohti Medewi-rantaa, joka sijaitsee n. 5km päässä täältä. Medewin ranta oli juuri sellainen mitä ajattelinkin, kiva pieni surffiranta, jossa tulee heti sellainen olo, että voisi jäädä jumittelemaan halvasta ruuasta ja majoituksesta nauttien sekä harjoitella surffimestariksi.. Jos siis ei olisi lapsia. No me tyydytään vain katseluun ja ruokailuun yhdessä reissun halvimmasta ruokapaikkoista, kun koko 4 ruokalajin valikoima juomineen maksoi 7e. Ruokakin oli maistuvaa, ei ne surffarit turhaan kyseistä ravintolaa käyttäneet.

Illalla vielä kävin yksin kävelyllä hotellimme ympäristössä. Oli mukavaa nähdä paikallista tekemässä touhujaan omissa taloissaan sekä tutustua vähän paremmin lähiseutuun. Kuitenkin parissa kohtaa ongelmaksi tuli koirat eikä varsinaisesti kulkukoirat vaan talojen pihoista tulevat vahtikoirat. Täällä niitä on ollut kaikkein eniten ja koska niitä on enemmän kuin yksi niin ne ovat aggressiivisempia kuin muualla. Parikin kertaa sai perään melko pahasti uhittelevia koiria. Onneksi ei napannut kiinni. En todellakaan suosittele kenellekään täällä kävelemistä. Pimeällä olisivat varmasti olleet kimpussa. Harmittavaa sinänsä, kun minulle tälläinen tutkiminen on niin luontaista ja miellyttävää. Kävellessä ihmisiin pystyy ottamaan ihan eri tavalla kontaktia ja varsinkin lapset heittelevät yläfemmoja sekä tervehtivät iloisesti. Täällä kaikkialle mennään moottoriajoneuvoilla. Nämä lapset eivät kerro lapsenlapsilleen, miten he kävelivät tai edes pyöräilivät kouluun monta kymmentä kilometriä joka aamu. Illalla hotellilla vielä järjestettiin lapsille vähän myöhäinen tanssiesitys, mutta onneksi jaksoivat hiukan valvoa, niin saivat siitä ensimmäisen osion katsella.

Hidastelua Lovinassa

12. Päivä. Tänään jatkamme matkaa Ubudista eteenpäin kohti pohjoista ja Lovinan aurinkorantoja. Yritin hankkia kyytiä ubudtaxilta, jolla on kiinteät hinnat eri paikkoihin, mutta heihin olisi pitänyt ottaa aikaisemmin yhteyttä eikä heillä ollut kapasiteettia hoitaa kuljetusta. Sitten piti tingata katukuskien kanssa, jotka aloittivat hinnan 600k-650k eikä millään päästy alle 550k (35€) hinnan, jolla loppujen lopuksi sovittiin toisen kuskin kanssa matkanteosta.

Matka Lovinaan kulki kapoisten teiden läpi kohti pohjoisen rannikkoa. Tiet täällä ovat mutkaisia, pomppuisia, ruuhkaisia ja hitaita. Keskinopeus on jossain neljänkympin paikkeilla ja nopeimmillaan päästään n. kuuteenkymppiin. Reilussa 70 kilometrissä meni kokonaisuudessaan 2,5h aikaa eli hitaasti kulki. Tie oli erityisen mutkitteleva, kun mentiin kahden vuoren yli ja läpi bedugulin kaupungin, joka on kahden järven välissä keskellä vuoria. Hienonnäköistä, mutta mutkittelevat tiet saivat lapset ja puolisoni matkapahoinvoiviksi.

Saapuessamme Lilin Lovina beach hotelliin saatiin kuitenkin olla positiivisesti yllättyneitä. Hotelli oli siisti ja hieno. Pieni bungalowimme sijaitsee 40 metriä rannasta sekä omaa pienen oman uima-altaan. Ehdottomasti 38e yön arvoinen paikka. Täältä Lovinasta varmaan saisi vieläkin halvemmalla, jos vaan tulisi ja tinkaisi hinnoista, mutta tässä kyseisessä paikassa paikat pitkälti täynnä. Ranta on hienoa mustaa hiekkaa ja kun saavuimme, niin aika mutaisen näköinen, koska oli juuri laskuveden aika. Ei nyt mikään maailman upein hiekkaranta, mutta tähän tilanteeseen oikein sopiva kokonaisuus. Rantamyyjiä on, mutta ei niin paljoa mitä monessa muussa paikassa. Ainoa huono puoli hotellissa on se, että tässä ei ole omaa ravintolaa, jos haluaisi jotain pientä nopeasti lasten kanssa. Ainoastaan aamupala kuuluu hintaa ja juomia tarjoillaan rantabaarissa. Onneksi paikalla on ilmainen shuttle bus, joka vie lähimpiin paikkoihin Lovinassa. Ilta sujui uiden ja lähimpiä seutuja tutkien. Ruoka oli yllättävän hyvää Adirama hotellin ravintolassa vaikka paikka sinänsä oli vähän kuluneen näköinen. Illalla hotellimme rannalla oli mukava kuunnella veden aaltojen ääniä ja nauttia rauhallisuudesta.

13. Päivä. Seuraavana päivänä shuttlella lovinan näivettyneeseen keskustaan, jossa oli vielä muutamia ravintoloita ja samoja perusliikkeitä, jotka myy samoja ryysyjä ja rihkamaa kuin naapurikin. Täällä ei hirveästi ollut nähtävää. Sea breeze ravintolaa kannattaa välttää. Suorastaan ala-arvoista ruokaa.

Shuttlella takaisin hotellille, jossa päivälevon jälkeen (ainoastaan minä nukuin, muut uivat meressä) mennään noin 500m Spice beachille, joka on perinteinen rantabileravintola, jonka voisi pistää vaikka jonnekin Teneriffalle. Ruoka oli hyvää, mutta erittäin kallista. Spice beach on myös hyvin kuvaava asia Balin turismista. Tulimme rantaa pitkin, jossa on pieniä rantataloja parkeerattujen perinneveneiden lähellä ja aluetta voisi kuvailla jopa slummiksi roskien sekä peltien keskellä ja sitten tulee raja missä tämä alue vaihtuu spicen alueeksi, jolloin tulee yhtäkkiä värikkäitä säkkituoleja, palmuja, valkoista hiekkaa lähellä ravintolaa ja mustaa puhdistettua hiekkaa rannalla. Koko Balin turismi tuntuu yhdeltä palapeliltä, jossa 80% palikoista on kehitysmaasta ja loput 20% on jostain mainoskuvaelmasta. Rahaa varmasti tänne tulee, mutta minne se oikein virtaa.

14. Päivä. Tämä päivä oli taas rauhoittumispäivä ja vietimme alkupäivän hotellilla poislukien lounaan, minkä kävimme syömässä kaupungissa warung Linassa, joka oli todella halpa ( 100k eli 6e kolme ruokaa ja vedet) ja oikeasti todella maittavaa ruokaa. Sitten vähän puolisolle hotellin hierontoja ja lapsille hiekkaleikkejä. Todellakin hyvä valinta lapsiperheelle rauhallisuuden ja muun kokonaisuuden vuoksi. Illalla kävimme vielä Krisna funtasticlandissä, joka on paikallinen huvipuisto tai tivoli. Ihan kivaa vaihtelua lapsille, kun täällä on aika vähän sellaista lapsille sopivaa paikkaa. Paikka oli kyllä ihan hiljainen ja siellä oli alkuillasta enemmän työntekijöitä kuin asiakkaita. Ei voi oikein verrata Suomen isoihin huvipuistoihin, mutta eipä tuo niin kalliskaan ollut.

15. Päivä. Päivä alkoi pitkällä pohdinnalla, että mitä tehdä ja lopulta päädyimme järjestämään illalle lasipohjavenereissun. Venereissuun päädyimme siksi, että lapset pääsivät hiukan tutustumaan vedenalaiseen maailmaan, kun kumpikaan ei vielä osaa snorklatakaan. Kyllähän sitä paremman puutteessa ihan kävi, mutta eipä täällä hirveän kummoiset korallit ole. Kaloja siellä näkyi paljon. Lapsille varmasti kuitenkin mukava kokemus. Puolisolla tuli taas pahoinvointia, niin hänen kokemuksensa jäi vielä heikommaksi.

16. Päivä. Tänään olemme käyneet taksilla Pemuteraniin, joka on sukelluskohde n. 40 km länteen Lovinasta. Päästyämme perille vuokrasimme yhden aurinkotuolin, jonka jälkeen aloimme ihailla rantaa. Selvästi parempi ja siistimpi ranta kuin Lovinassa. Vuokrasimme myös snorkkelin ja pääsimme kumpikin vuorotellen aina uimaan vedessä ja ihailemaan kaloja ja koralleja. Täällä on koralleja aivan rannan tuntumassa ja minä aivan ihastuin tähän. Rannassa oli enimmäkseen kivettynyttä korallia, mutta oli siellä aina välillä myös elävääkin korallia seassa. Paljon erilaisia kaloja näkyi aivan rannassa ja voin vain kuvitella millaista olisi jossain paremmissa paikoissa. Ehdottomasti suositeltava paikka. Täällä tuntui olevan vähän sellainen reppureissaajafiilis vaikkakin isoja resortteja oli myös monia. Täällä tuntui olevan jopa ajatusta turismin hyödyntämisessä eikä vain kupata kaikkea mahdollista irti mitä saadaan. Rannat pidetään siisteinä ja luontoa suojellaan.

Hard times @ Ubud

8.päivä. Yöllä nousi vielä lämpö ja mietittiin, että jos vielä tulee siitä nousemaan, niin sitten käyn lääkärissä. Kuitenkin yleisvointi ollut hyvä, niin turha siellä on heti käydä. Tänä päivänä meillä oli siirtyminen Ubudissa uuteen paikkaan, jonka myöskin varasin airbnb:n kautta. Aamu meni pakatessa ja kahdeltatoista sitten lähdimme kohti de’dalam villaa (jonka nimen sain tietää vasta kun taksikuski soitti sinne, joskus majoittajat tuntuvat pihtaavan yrityksensä nimeä). Huvila sijaitsee n. 300 metriä monkey forest Roadin alusta eteläisellä puolella Ubudia eli melko keskustassa. Riittävän lähellä, että pystyy kävelemään, mutta riittävän kaukana, ettei kaupungin meteli kuulu enää häiritsevästi alakerran avokeittiöön. Hetken jouduimme odottamaan uima-altailla, kun en ollut huomannut kysyä, että onnistuuko aikaisempi check-in.

Ensivaikutelma hotellista oli ihan hyvä vaikkakin viereinen huvila olikin vielä rakenteilla. Toisaalta parempi näin, niin ei ole niin paljon naapureita. Ubud tuntuu itselle hirveän tiheään asutulta lähiöltä, jossa talot ovat toistensa vieressä. Ehkä mitä enemmän pistäisi rahaa, niin saisi enemmän eksklusiivisempia kämppiä eikä tarvisi katsella naapureita heti ikkunan vieressä. Alkufiilikset Ubudista ovat kyllä enemmänkin negatiiviset, kun tätä ollaan markkinoitu, niin rankasti rauhallisuuden tyyssijaksi ja vähän hippimestaksi. Paikan päällä kuitenkin korostuu shoppailu ja likaisuus. Kadut ovat huonossa kunnossa ja kävellessä saa varoa, ettei tipu ulosteille haiseviin avoimiin viemäriin, joiden kansista jotkut ovat rikki, heiluvia tai kokonaan puuttuvia. No tästä vaan voidaan nousta ylöspäin. Ensimmäinen ilta menee vain kierrellessä lähipiiriä ja tutustuessa paikkoihin.

9.päivä. Eilen päätimme, että menemme seuraavana päivänä katsomaan apinoita monkey forest temppelille, vaikka olin alunperin lukenut, ettei sinne ehkä kannata mennä. Onhan ne apinat lutusia… Tai no ainakin kun saapuu ja näkee ensimmäisen kaukaa. Villieläimiähän ne ovat ja tuolla ne ovat oppineet varastelemaan, kiipeilemään ihmisten päälle ja olemaan täysin pelkäämättä ihmisiä. Paikalla ihmiset yrittävät ottaa selfietä apinan kanssa ja apinat juoksentelevat yrittäen varastaa aina jotakin. Samalla tietenkin tapellen reviiristä. Eipä ollut kovinkaan kiva kokemus lapsille, harmittavaa kyllä, koska niitä oli niin paljon ja monessa kohtaa tilanne oli liian kaaosmainen. Ensimmäisenä iltana nähdyt pari porttien luona olisi ollut aivan riittävä eikä olisi tarvinnut maksaa sisäänpääsymaksua.

Tästä me sitten jatkettiin kohti pohjoista eli syvemmälle ubudin kauppakaduille. Vähän jouduttiin miettimään sopivaa ruokapaikkaa, kun lapset alkoivat kovasti väsähtää. Onneksi ruoka(ranskalaiset, jos sitä nyt ruuaksi voi sanoa) sentään maistui ja varsinkin oli mukavaa miten vanhempi sai huomiota tarjoilijoilta. Sitten loppuilta meni uidessa altailla.

10.päivä. Tämä päivä oli sellainen tehdään yleisiä asioita päivä ja hoidimme pyykkiä, ostimme sim-kortin, varasimme hotellin Lovinaan viikoksi sekä seuraavalle päivälle pyöräilyn. Illalla puoliso lähti kaupungille kiertelemään kauppoja ja katuja minun jäädessä hotellille lapsia hoitamaan. Pitäisi useammin muistaa näin pariskuntana antaa toiselle aikaa käydä omilla asioilla, kun loppujen lopuksi lapsien kanssa matkustaminen on hivenen rajoittavaa lievästi sanottuna. Tästä lisää myöhemmin.

11. Päivä. Viimeinen kokonainen päivä Ubudissa. Olimme tosiaan varanneet koko päivän alamäkipyöräilyn Bali breeze toursilta, kun olimme saaneet varmistuksen, että heillä on lastenistuimellisia pyöriä. Päivä alkoi sillä, että ne hakivat meidät hotellilta ja jatkoimme hakemaan vielä muut pyöräilijät.

Tämän jälkeen matkustimme ylämäkeen bussilla pysähtyen matkalla kahviplantaasilla ja ottamaan kuvia riisipelloista. Luwak-kahviplantaasi eli sivettikissojen kakkakahvi oli ehkä sellainen paikka mitä ei olisi tarvinnut käydä katsomassa. Sivettikissat olivat siellä virikkeettömissä häkissä odottamassa, että saisivat syödä kahvipapuja, jonka jälkeen ne maistuisivat paremmalle, kunhan ne pesee. Ja vertaillessa hajuttomaan kahviin tuoksuun, niin tämä tuoksuu ihan normaalille kahville. Tästä siis huomasi kuinka ylivertainen tämä kahvi on. En ole kahvin juoja muutenkaan, joten en maistanut ylihintaista kahvikupposta.

Täältä jatkettiin sitten syömään tulivuoren lähistölle. Ei siis Agung vuoren, joka on nyt aktivoitunut lisää vaan Batur vuoren lähistölle aamupalalle klo 11, josta lähtisimme hetken kuluttua valumaan alaspäin pyörien selässä. Pyöräily kesti kokonaisuudessaan 2,5h kahdella tiukalla ylämäkiosuudella. Matkan aikana näki paikallisia kyliä, riisipeltoja, viidakkoja, temppeleitä ja muita, mutta aivan liian vauhdikkaasti. Kahdesti pysähdyttiin kertomaan riisipelloista ja uskonnoista, mutta muuten olisi kyllä halunnut vähän rauhallisemman vauhdin ja vaikka sitten vähän tasaisempaa tietä ettei koko ajan vaan tultaisi alaspäin. Ei tuossa oikein ehtinyt kunnolla keskittymään maisemiin. Sitten lopuksi saavuttiin vielä syömään tapahtuman järjestäjän kotiin buffet lounas. 60e köyhempänä jäi vähän pettynyt olo tästä koko päivän aktiviteetista, joka ei kestänyt kuin lyhyen rypistyksen.

Tänä iltana oli minun iltani lähteä kaupungille ja päätin mennä katsomaan elokuvia paikalliseen elokuvateatteriin. Elokuvateatteri cinema paradiso oli hauska ravintolan ja elokuvateatterin yhdistelmä, jonka elokuvalipusta sai vielä hyvitystä ruokiin ja juomiin elokuvien ajaksi. Sisäänmaksu oli 50k rupiaa eli 3e ja sen sai kokonaisuudessaan takaisin ruuissa. Hinnat olivat kyllä normaalia kalliimpia, mutta kuitenkin ihan kiva idea. Ruoka oli pitkälti vegaanista ja laadukkaasti valmisteltua. Nyt kun saavuin takaisin klo 19.00 paikallista aikaa pimeän saavuttua puoli tuntia aikaisemmin, niin lapset ja aikuiset olivatkin jo kaikki nukkumassa. Rankkaa oli vissiin kaikilla. No huomenna rantalomakohteeeseen. Se ehkä sopii paremmin lapsiperhelomailuun kuin Ubud.

Niin ja olen terve. Vanhimmalla lapsella ja puolisolla on vielä jonkinmoinen yskä, mutta toivottavasti nekin kohta parantuisi.

Rantoja, kilpikonnia ja lisää sairastelua – Bali

4. Päivä. Menimme viettämään koko päivän sindhu rannalle, josta löysimme hyvän paikan ja sopivat (kalliit, en vielä osaa tingata) rantatuolit. Päivän lämpimämmät osat menivät varjossa leikkien ja lueskellen. Iltapäivällä sitten pystyi jo menemään veteenkin lasten kanssa, kun ei ollut enää tuskaisen polttava aurinko sekä laskuvesi teki vedestä sopivan matalaa lapsille. Tämän päivän kokemusten mukaan kannattaa todellakin kokeilla pieniä grillipisteitä, missä valmistetaan erilaisia mereneläviä ja välttää isompia hienoja paikkoja. Niistä tuntuu suurella todennäköisyydellä saavan huonompilaatuista ruokaa kuin pienistä grilleistä, jotka pystyvät paremmin keskittymään omiin taitoihinsa. Aloitin myös kieliopinnot rannalla lukiessa ja vähitellen sitä koittaa opetella enemmän sanoja kuin kiitos ja anteeksi.

5.päivä. Viimeiselle pyöräilypäivälle päätimme lähteä pidemmälle tutkimaan vähän turistipaikkoja. Ensimmäiseksi pyöräilimme n. 9km upside down worldiin, joka oli oikeastaan kokoelma erilaisia lavastuksia, joissa voi ottaa hassunhauskoja kuvia, joissa maan vetovoima heittää kuperkeikkaa. Siinä rajoilla, onko hintansa arvoinen (100k aikuinen, 50k lapsi, mitä isompi porukka, niin sitä paremmat kuvat). Jos arvostaa facebook-kuvia, niin kannattaa käydä.

Tämän jälkeen pyöräiltiin samoilla suunnilla olevalle kilpikonnien suojelualueelle Seranganin saarelle. Siellä tutustuimme paikan toimintaan, joka alkaa munien hautomisesta loukkaantuneiden pelastamiseen. Kaupallisin osio toiminnassa on kasvatettujen kilpikonnien myyminen “adoptoitavaksi” ja mereen päästämiseksi. Tästä halutaan 150k rupiaa. Lapset tykkäsivät tästä hirveästi Paten päästämisestä mereen sekä kilpikonnien syöttämisestä. Ehdottomasti kannattava käynti. Paikasta jäi ihan autenttinen kuva eikä sellainen mitä joissain “pelastuspaikoissa” Aasiassa eli ainakin pikaisella vilkaisulla tuo ei vaikuttanut eläinten riistolta, mutta eipä tuon todellista vaikuttavuutta kilpikonnien suojelun kannalta pystykään arvioimaan. Eikä Patekaan varmaan ihan stressitön ollut, kun se nostetaan isosta altaasta pienehköön kuppiin ja matkustaa sylissä auton kyydissä rannalle, josta se pääsee matkoihinsa mereen. Oli tuo ainakin parempi, kuin Sanurin rannalla oleva yksilö, joka näytti täydelliseltä huijaukselta.

Sitten enää n. 10km pyöräilyä takaisin huvilalle. Pyöräily Sanurissa oli välillä tuskaisen kuumaa sekä pelottavaa ja välillä vain kuumaa. Pelottavaksi tilanteen tekee kaaosmainen liikenne, joka soljuu omalla luottamukseen perustuvalla logiikalla. Sääntöjä rakastavalle suomalaisella on tätä hivenen vaikea sisäistää, mutta eipä täällä vielä ole näkynyt yhtään kolaria. Vauhdit ovat onneksi hiljaisia (paitsi isolla nelikaistaisella, jonka vierellä piti myös joissain väleissä pyöräillä) sekä kaikki liikennettä käyttävät ovat valmistautuneita johonkin eikä ajeta vain omissa ajatuksissaan. Sanurissa pyörän tarpeellisuus on jopa hivenen kyseenalainen, koska turistipaikat sijaitsevat joko rannan läheisyydessä tai sitten kaukana isompien liikenneteiden takana ja niiden ylittäminen sekä käyttäminen matkustamiseen pyörän kanssa on hivenen hankalaa. Varsinkin näin lapsien kanssa matkustaessa.

6. Päivä. Hotelli ja lepopäivä. Lapsista on huomannut, että alkaa reissuväsymys tuntumaan ja tämän vuoksi päätimme rauhoittaa tilannetta. Itselläni meni yö plörinäksi, kun luulin että minua oli hyttynen pistänyt moneenkin paikkaan kun niin kutisi, mutta aamulla huomasi totuuden. Minulle oli tullut punaisia pisteitä ympäri kehoa, jotka sitten kutisivat. No palautettiin polkupyörät takaisin ja vietettiin rauhallinen päivä hotelli hakien ruokaa sinne. Illalla minulla sitten nousi kuume ja alkoi pähkäily, että mikähän minulla oikein on. Yöllä kuume nousi melkein 39:ään asteeseen. No päädyimme seuraavana aamuna siihen, että tämä olisi pyöräilyn aiheuttama lämpöihottuma eikä esim. Dengue johon kuuluu myös kuume ja näpyt.

7.päivä. Seuraava päivä toistaa eilistä, kun lepäilen kuumeessa ja tulipunaisena. Lapset kutsuvat minua leopardiksi, koska olen niin täplikäs. Ei mitään muuta kummallista tänään. Voimat lisääntyneet iltaa kohden. Jos se vaikka olisi ollut siinä.

Niin ja sielläkin on vissiin uutisoitu, että täällä on agung tulivuori purkautumassa. On tullut tiukkaan seurattua uutisia ja tilanne on tällä hetkellä sellainen, että 57000 ihmistä on lähtenyt karkuun ja tulivuoren purkaus on hyvin todennäköinen tapahtumaan pian. Kovasti saaren viranomaiset ovat kertoneet ettei vaikuta turismin, mutta kyllähän sen tietää, että tänne tulee melkoinen kaaos kun se tapahtuu. Toivottavasti henkilövahingoilta vältytään. Me olemme lähdössä huomenna Ubudiin. Pitää vältellä itäpuolta saaresta.

Räkää ja rähmää, mutta ei ripulia

Lentokoneen tuskallisten yön tuntien jälkeen, joissa ehkä joku nukkui ja joku ei, laskeuduimme Indonesian maan pinnalle Balin saarelle. Matka sai arvostamaan sitä, että takaisinpaluulennolla meillä on yksi yö Dohassa ja nukumme siellä hotellissa. Oli sen verran rankka lento, vaikka lapset nukkuivat edes hiukan. Lentokenttäruutinien jälkeen etsimään majoituspaikan järjestämää taksia, jota ei löydy. Tietenkin, kun ensimmäistä kertaa etukäteen otan ylihintaisen järjestetyn taksin, niin se ei saavu. No onneksi takseja on ja minä olen helpolla tuulella ja antaudun menemään ensimmäiseen taksiin ilman minkäänlaista tinkaamista. Ei vain jaksa kiinnostaa vielä. 26 tunnin matkustaminen painaa alla ja haluamme vain nopeasti huvilalle, jonka varasimme viikoksi Sanuriin airbnb:n kautta. Matkalla ensimmäinen jo nukahtaakin. Ei kestä kauan, että kaikki muutkin ovat jo päivälevolla Jet lagin voittamiseksi.

Majoituspaikka vastasi odotuksia ja ihan sopiva meidän perheen tarpeisiin, kun pienempi nukkuu seinään upotetussa lasten sängyssä ja vanhempi meidän välissä isolla sängyllä. Sitten meille on vielä oma olkkari ja sitten pieni erillinen leikkihuone. Uima-altailla on myös lasten allas ja n. 15m pitkä aikuisten allas. Hyvä valinta vaikka varmasti hinnasta olisi voinut tinkiä paikan päällä, kun nyt maksettiin 340e viikosta. Tämä huone on kuitenkin jollain ihme tavalla alivuokrattuna toisen asukkaan kautta.

Niin kuin otsikko sanoi, niin matka alkoi hyvin perinteiselle tavalla pienten lasten perheessä. Yleensä olemme hyvinkin terveitä, mutta nyt yhdellä on flunssa, yhdellä alkava silmätulehdus ja minulla vielä yskä hidastamassa matkan tekoa. Kuitenkin ensimmäiset päivät eikä kenelläkään ole turistiripulia. Pitäisiköhän hakeutua siihen Afrikan turistiripulitutkimukseen?

Ensimmäisenä päivänä aika menee ihan
Villa Jananin lähimpien paikkojen tutkimiseen ja uima-altaassa polskimiseen. Ehti sitä jo ensimmäisen kerran hivenen eksymään, vaikken sitä kenellekään myöntänyt. Ehkä joku saattoi kyllä huomata tapahtuman, kun tehdään u-käännöksiä umpikujilla. Ruokailemassa käytiin Lilla warungissa, joka oli kyllä varsin mainoa valinta ja ihan kohtuuhintainen (12€ ruuat ja juomat).

Seuraavana päivänä reviiri laajenee vähitellen ja tutkiskelemme lähiseutuja ja käymme ensimmäisen kerran rannalla. Matkalla rannalla tunnetun ja kehutun ravintolan feikkiversiossa, jonka tajusi vasta liian myöhään. Rannalla pääsee nauttimaan hiekasta, lämmöstä, kirkkaasta vedestä ja yllättävän rauhallisesta osiosta. Pelkäsin koko matkalle tuloajan, että Sanurissa ei saisi olla rauhassa, kun kaikenlaiset myyjät tulevat tarjoamaan hierontaa yms. Saimme olla koko rannalla olo ajan ihan rauhassa vastoin odotuksia. Ehkä olimme hivenen etelässä kaikkein vilkkaimpaan seutuun nähden, mutta silti olin tyytyväinen. Kävellessä taksia kyllä tarjotaan ja jotain muita reissuja, mutta ei läheskään niin paha kuin esim. Kiinan Sanyassa. Rannalta palattaessa vielä käväisy Ruotsalaista alkuperää olevassa smörgåsissa, joka oli myöskin erittäin laadukas ravintola.

Tälläisenä perheenä matkustaessa tuntuu välillä kuin olisi vuoristoradassa. Lapset ovat niin innoissaan uusista asioista, mutta sitten taas hetken päästä alkaakin kiukku ja väsy iskemään, kun ne päikkärit jäi nukkumatta tai koti-ikävä iskee kaupassa ja sitten lohdutellaan siellä. Samalla kävely on vielä rauhallisempaa ja voi arvostaa kukkia ja koristeellisia kaiverruksia tai miettiä sitä onko joillain katukoiralla omistajia. Pelätä ei ole tarvinnut täällä ja ihmiset on ystävällisiä (auttavat löytämään oikean kadun niille, jotka eksyvät). Iltaa sitten viettää rakkaan vaimon kanssa pelaten (tai kirjoitellen blogia) tai vaikka lueskellen. Eikös Balilla kuulu rauhoittua?

3. päivänä saimmekin vihdoin polkupyörät joihin saadaan lapsille istuimet. Tämä lisää meidän mahdollisuuksia aivan mahdottomasti. Ennen tätä me kierrettiin hiukan kauppoja etsiskellen jotain kivaa turistirihkamaa. Lapset saivat sitten uudet puulelut ja maailma näytti taas niin paljon kirkkaammalle. Nyt pääsi illalla vielä tutkiskelemaan rantapyörätietä pitkin. Vihdoin voin sanoa, että olen maistanut kookosvettä ja dunkin donitseja… kummatkin oli vähän pettymyksiä. Turistisin alue rannalla oli kyllä mukavan näköinen ja ajattelimme mennä sinne vielä uudelleenkin grilliruokia maistelemaan.

Matkalla kohti Balia

Siitä on melkein 7 ja puoli vuotta, kun viimeksi olin matkoillani Kiinassa (josta mahdollisesti löytyy blogi täältä syövereistä). Paljon on tapahtunut siinä ajassa. Voisi jopa sanoa, että melkeinpä elämäni suurimmat elämänmuutokset sitten aikuistumisen. En matkusta yksin vaan mukanani on upea vaimo ja itsepäinen ja rohkea 2-vuotias sekä sosiaalinen 4-vuotias lapsi. Tämä muuttaa travellauksen mallia pitkälti rauhallisemmaksi ja enemmän suunnitelmalliseksi. Ei voi enää lähteä minne haluaa ja kulkea tuulen lailla kuten aikaisemmilla reissuilla. Tästä nautin suunnattomasti viime reissulla. Mielestäni Kauko Röyhkän sanat kuvaavat matkailua hyvin; kun poistuu hotellista ensimmäistä kertaa uudessa maassa, niin tulee hämmentynyt olo. Voi mennä vasemmalle, oikealle tai suoraan. Jokainen suunta on oikea. Nyt tätä mallia ei voi täysin toteuttaa, koska täytyy miettiä lasten näkökulmasta asiat ja heidän tulevat tarpeensa. No toisaalta jos pääsisikin lasten mukana heidän näkökulmaansa ja pystyisi menemään täysin tutkimaan uutta maailmaa. No se nähdään.

Olemme tosiaan menossa reiluksi kuukaudeksi Balille ja aloitamme viikolla Sanurissa. Miksikö Balille? No siksi, kun kaikki muutkin menee… No enemmän lasten takia haluttiin sellaiseen maahan missä ei ole malariaa, kohtalainen kustannusrakenne ja mielellään Kaakkois-Aasiaan. Tällä kertaa päädyttiin Baliin. 400€ maksaneet liput auttoivat päätöksen teossa. Eipä lentofirmat enää paljoa tuossa tienaa, kun lippujen kuitissa lukee, että 360€ menee veroihin ja lentokenttämaksuihin.

Matkamme alkoi jo sunnuntaina, kun lähdimme kotoamme pohjoisesta alas kohti pääkaupunkiamme aina pysähtyen sukuloimassa ja vähän rauhoittamassa matkan tekoa. Maanantaina käynkin jo hakemassa lääkäriltä antibiootin yskään, joka on vaivannut pidempään ja muuttunut bakteeritulehdukseksi. Tämä on osaltaan hankaloittanut valmistautumista, kun yöt ja aamut yskii keuhkot pihalle. No ei voi mitään. Tiistaina lähti lento Dohaan kuljettaen mukanaan neljä väsähtänyttä perheenjäsentä ja n. 60kg tavaraa, joista 30kg oli minun rinkassani. Kuka vielä sanoi, ettei lämpimissä maissa tarvita tavaraa. Ensimmäinen lento Dohaan meni oikeastaan todella hyvin verrattuna siihen mitä se olisi voinut olla. Toiselle lennolle päästyä odotettiinkin jo päivällisruokaa/iltapalaa. Sen jälkeen lapset nukkumaan meidän välissä oleville penkeille ja itse reunapaikoille. Yllättävää kyllä he jopa nukkuvat. Samalla kuitenkin ajattelen, että ehkä se paluumatkan yksi ylimääräinen yö Dohassa helpottaa kummasti lapsiperheenä matkustamista. Minä sitten kukun pystyssä yskien ja kirjoittaen tätä aloitusta.